Vaiherikas vuosi alkaa olla lopuillaan. Maailman mullistukset eivät päättyneet tämänkään vuoden aikana – ja lisää haasteita tuntuu syntyvän koko ajan. Talouden taantuma alkaa olla käsissä, ja samaan aikaan maailmalla syntyy uusia kriisipesäkkeitä.
Suomen Laivameklarit ry on tänä vuonna erityisesti pyrkinyt vahvistamaan yhteistyötä viranomaisten kanssa. Huoltovarmuuskeskuksen kanssa tuotettu Suomen merikuljetusten huoltovarmuuskapasiteetti -selvitys julkaistiin helmikuussa. Sen jälkeen olemme tavanneet Liikenne- ja viestintäministeriön, Liikenne- ja viestintävirasto Traficomin, Tullin sekä Väyläviraston johtoa ja virkamiehiä. Ulkomaisen aluskapasiteetin merkitys Suomen huoltovarmuudelle erityisesti konttikuljetuksissa on tunnistettu.
Tarve sujuville toimitusketjuille ja toimintaa tukeville verkostoille vain kasvaa.
Yhdistyksen tapahtumat ovat keränneet hienosti yleisöä, ja saatu palaute on ollut kiittävää. Agenttien täydennyskoulutuksessa oli mukana noin 40 osallistujaa, kouluttajia ja agentteja. Syksyn Call the Agent – October Summit keräsi sekin ennätysyleisön – lähes 140 osallistujaa. Tapahtuma on vakiinnuttamassa paikkaansa alan keskeisenä foorumina. Molemmat tapahtumat ja lisäksi Väylän, Traficomin ja Finnpilotin kanssa säännöllisesti pidetty talvimerenkulun webinaari toteutetaan myös vuonna 2024.
Oppilaitosyhteistyötä on viety aktiivisesti eteenpäin. Yhdistys ja jäsenyritykset ovat esittäytyneet useissa rekrytapahtumissa ja oppilaitosten luennoilla. Tätä työtä jatketaan ensi vuonna. Lisäksi ensi vuoden toimintasuunnitelmaan on kirjattu myös alan laajemman täydennyskoulutuksen suunnittelu. Kumppaneiksi ovat tulossa Aboa Mare ja MOTK ry.
Kiitämme lämpimästi kaikkia sidosryhmiämme, jotka ovat olleet jollain tavalla mukana tänä vuonna Suomen Laivameklarit ry:n toiminnassa. On ollut ilo ja kunnia tavata teitä! Jatketaan yhdessä eteenpäin ensi vuonna.
Hyvää Joulua ja Menestyksekästä Uutta Vuotta 2024!
Tomi Rautio, puheenjohtaja, Suomen Laivameklarit ry
Sari Turkkila, toiminnanjohtaja, Suomen Laivameklarit ry