Uutiset

Suomen saavutettavuus ja merilogistiikan koulutuksen tarve korostuivat Call the Agentissa

Suomi on jäätyvärantainen saari ja globaalin merikuljetusmarkkinan reuna, mutta silti kiinnostava kohde. Suomi on luotettava markkina, jossa kannattaa tarjota palveluja – kunhan meiltä löytyy kuljetuskysyntää.

Kehittämisen kohteita silti on. Professori Ulla Tapaninen heitti ensimmäiseksi pöytään väittämän: ”Suomen väylämaksut ovat kalliita ja epäoikeudenmukaisia, eivätkä ohjaa taloudellisesti tai päästöjen kannalta kestävään merenkulkuun.”  Ja sen jälkeen perusteli sanomansa luvuilla. Jäämme kiinnostuksella odottamaan lainlaatijoiden kantaa asiaan!

Saavutettavuudessa olennaista ovat sitä tukevat palvelut. Yleisö otti ilolla vastaan Väylän Helena Oräddin esittelemän uuden Aino-jäänmurtajan ja Finnpilotin Tero Vainion etäluotsauskatsauksen. Vesa Marttinen puolestaan vakuutti yleisön siitä, että ainakaan Helsingin Sataman palvelujen osalta saavutettavuus ei laske.

Vilkkaassa paneelissa pureuduttiin merikuljetusmarkkinaan eri näkökulmista. Kirsi Ylärinne painotti yhteisen tilannekuvan luomista ja Ulla Tapaninen korosti koulutuksen merkitystä. Jos haluamme kutsua maatamme merenkulkuvaltioksi, meillä tulee olla vankkaa alan osaamista. Koulutusta tulisi voimakkaasti kehittää. Metsäteollisuuden Alina Koskela puolestaan oli huolissaan Suomen logistiikan kokonaisuudesta ja haastoi toimijoita keskusteluun.

”Call the Agent on vakiinnuttanut paikkansa alan vuosikellossa. Tapahtuma tarjoaa merilogistiikan yrityksille ja sidosryhmille hyvän foorumin vaihtaa ajatuksia ja tavata vapaamuotoisesti toimitusketjun eri osapuolia sekä viranomaisia,” totesi Suomen Laivameklarit ry:n puheenjohtaja Tomi Rautio.

”Olemme hyvin iloisia siitä, että Suomen Laivameklarit ry on pystynyt luomaan tämän konseptin. Ala kaipaa uusia ajatuksia ja avointa keskustelua.”

Asiakkaan näkökulman Call the Agentiin toivat napakasti Maerskin Heidi Parant ja Sahateollisuuden Tino Aalto, joka vei esityksessään yleisön sahiksen maailmanmarkkinoille. Tullin Tarja Koskenlaakso avasi satamaturvallisuuden tilannetta ja Traficomin Janne Virtanen toi tietoiskussa esille väylien käytön ilmoituksen muutokset.

Finnpilot haluaa vuosittain palkita Call the Agentissä parhaan luotsintilaustiedon tuottajan. Yhtiön operatiivinen johtaja Aki Marjasvaara painotti yhteistyön merkitystä meriliikenteen sujuvuuden ja aikataulutiedon paikkansapitävyyden edistämisessä. Vuoden 2026 palkinnon sai agenttiyritys C&C Port Agency, onnittelut!

Merilogistiikan ammattilaisten kokoontumisessa oli tänä vuonna mukana 150 alan osaajaa. Osallistujina oli agentteja, laivameklareita, varustamoja, satamia, satamaoperaattoreita, huolitsijoita, oppilaitoksia ja viranomaisia.

Ensi vuonna Call the Agent – October Summit järjestetään 7.10.2027, laita päivä kalenteriin!

Lisätiedot:
Sari Turkkila, toiminnanjohtaja, Suomen Laivameklarit ry
sari.turkkila@shipbrokers.fi, +358 40 526 3348

Kaikki uutiset

Tietosuojasta yleisesti

Sivusto käyttää kävijäseurantaan Google Analytics -palvelua. Sen avulla voimme esimerkiksi tarkistaa mitkä alasivut ovat olleet suosittuja ja paljonko sivustolla on käynyt vierailijoita. Voit lukea lisää evästekäytännöstämme.