Call the Agent – October Summit 2022 kokosi nyt neljännen kerran agentit ja kumppanit yhteen. Tänä vuonna aiheina olivat merenkulun markkinat, Suomen huoltovarmuus ja digitalisaation tarjoamat mahdollisuudet. Osallistujamäärä oli runsas, taas kerran yli sadan – ja keskustelut ainakin yhden kommentin mukaan jopa ”tajunnanräjäyttäviä”.
Ulla Tapaninen Tallinnan teknillisestä yliopistosta avasi iltapäivän räväkällä esityksellään merenkulun markkinatilanteesta. Vain hetki sitten pandemia tukki satamat, konttien kysyntä ja hinnat räjähtivät huippuunsa – ja nyt ollaan jo tulossa alaspäin. Laman odotukset kasvavat vuoden loppua kohden, vaikka varustamot keräävät edelleen voittoja.
Tapanisen esityksen ehkä hätkähdyttävintä antia oli Unctadin kuva kuljetuskustannuksiltaan maailman kalleimmista maista. Suomi on siinä kärjessä – yhdessä Togon kanssa.
Tapanisen mukaan myös kykymme hallita toimitusketjuja on vähentynyt. Varastoja ei ole, tuotanto on hajautettua ja toimitusketju altis kuljetusten häiriöille. Tehokkuudesta on tullut ansa. Toimitusketjun hallinta on toki mahdollista suunnitelmallisella toiminnalla ja erityisesti yritysten omien toimintamallien kehittämisellä. Tulevaisuus, johon kuuluvat uudet vaihtoehtoiset polttoaineet, on aivan kulman takana. Se antaa alalle aivan uusia haasteita ja mahdollisuuksia.
Lauri Ojala Turun yliopistolta kertoi alustavia tuloksia HVK:n vesikuljetuspoolin, Suomen Varustamojen ja Suomen Laivameklareiden yhteistyöprojektista, jossa on selvitetty merikuljetusten huoltovarmuutta eri näkökulmista. Laivameklareiden osuus selvityksestä koskee erityisesti ulkomaisen aluskapasiteetin roolia huoltovarmuudessa. Tulokset julkaistaan kokonaisuudessaan marraskuussa.
Ojalan ja kumppaneiden selvityksen mukaan Suomen konttiliikenne on lähes kokonaan ulkomaisen kapasiteetin varassa, ro-ro lasteista noin puolet ja irtolasteista noin 80 % kulkee ulkomaisilla aluksilla. Erityistä huolta tuottaa suomalaisen merihenkilöstön määrän lasku, ala ei kiinnosta ja lähivuosina eläköityy merkittävä määrä osaajia. Kaiken kaikkiaan Suomen merenkulun huoltovarmuus nojaa normaaliolojen markkinaehtoisiin ratkaisuihin.
Jutta Heinisuo kertoi Finnpilotin luotsintilausalueiden muutoksista. Muutokset tulevat voimaan vuoden 2023 alusta lukien ja niistä tiedotetaan asiakkaille.
Olli Soininen Fintrafficista vastaa hankepäällikkönä Portnetin korvaavan Nemon rakentamisesta ja itse rakentaja on Siili Solutions. Yhteisesityksessä Siilin Karoliina Tiuraniemen kanssa tuotiin esille Nemon mahdollisuudet satamatiedonvaihdon digitalisaation edistäjänä. Agentit ovat olleet aktiivisesti mukana uutta järjestelmää rakentamassa. Tiuraniemi kutsui kaikki kehitystyöstä kiinnostuneet liittymään mukaan ”Nemon ystäviin”.
Sokerina pohjalla Suomen Laivameklarit ry:n kumppani Awake.AI esitteli ”satamien Amazonin” eli satamapalvelujen markkinapaikan. Sovellus on pilottivaiheessa, siihen voi tutustua täällä https://www.awake.ai/marketplace
Iltapäivän ohjelman päätti paneelikeskustelu, jossa suhtauduttiin erittäin positiivisesti kuultuihin esityksiin digikehityksestä ja varsin luottavaisesti tulevaisuuteen, turbulentista maailmantilanteesta huolimatta. Ansaitut aplodit yleisöltä sai Metsä Groupin Jyrki Ranki, joka vastasi yhdellä sanalla kysymykseen siitä, miten metsäteollisuuden tuotteet kuljetetaan Suomesta maailmalle vuonna 2030. ”Laivataan!” oli Rankin selkeä vastaus.
****
Kiitokset tapahtuman sponsoreille: Alfons Håkans, Fintraffic, Finnpilot, Helsingin Satama, Siili Solutions ja Unikie.
Kiitokset puhujille Ulla Tapaninen, Lauri Ojala, Jutta Heinisuo, Olli Soininen, Karoliina Tiuraniemi ja Karno Tenovuo sekä panelisteille Jan Arppe, Ville Kuitunen, Jyrki Ranki, Ulla Tapaninen ja Leo Vapalahti.
- Tomi Rautio ja Sari Turkkila avasivat tapahtuman
- Ulla Tapaninen ja merenkulun muuttuvat markkinat
- Lauri Ojala ja huoltovarmuus
- Olli Soininen ja Karoliina Tiuraniemi rakentavat yhdessä Nemoa
- Unikien standilla Sakari Kaseva ja Kaarle Hovila
- Europortsin agentit koolla
- Kaskisten Patrik Hellman kommentoi kuultua
- Tiukasta asiasisällöstä huolimatta yleisöä hymyilytti
- Finnpilotin Kari Kosonen osallistui aktiivisesti keskusteluun
- Jari Talja Alfons Håkansin standilla
- Nemon konsepti kiinnosti
- Markkinapaikan lanseerannut Karno Tenovuo ja Cosco Shippingin Tuomas Sovijärvi
- Jutta Heinisuo kertoi luotsintilausalueiden muutoksesta
- Kahvitauolla Leo Vapalahti, Marc Mellin ja Ville Haapasaari