Lisa Andström (1930-1983) työskenteli koko työuransa Aktiebolaget John Dahlbergin palveluksessa, viimeksi yhtiön toimitusjohtajana vuodesta 1979. Hän lienee silloin ollut Suomen ensimmäinen nainen laivameklariyrityksen toimitusjohtajana.
Vuonna 1964 Me Naiset teki haastattelun Haminan merkkihenkilöstä. Jutussa kerrotaan, että eräs kreikkalainen kapteeni oli niin hämmästynyt naisesta meklarina, että istui Lisan toimistossa lähes koko useita päiviä kestäneen satamakäynnin ajan. ”En ole vielä koskaan nähnyt naista laivameklarina. Yes, en koskaan,” kreikkalainen vakuutti, liekö ollut myös hieman ihastunut.
Me Naiset esittelee jutussaan myös ansiokkaasti meklarin työtä. ”Kun rahtaaja ja varustamo ovat päässeet sopimukseen, liittyy kuvaan meklari. Hän järjestää ennakolta laivan satamapaikan, tilaa lastausväen ja ilmoittaa kaikille asianosaisille, kuten laivaajan huolitsijalle ja rahtaajalle, välttämättömät tiedot laivasta. Hän lähettää selvittäjän hoitamaan laivan sisääntulon ja hänen toimestaan maksetaan kaikki laivan maksut satamassa. Meklari pitää kaukokirjoittimella yhteyttä varustamoon ilmoittaen laivan saapumisen ja sieltä lähdön.”
”.. saa helposti sellaisen käsityksen, että meklareilta vaaditaan yli-inhimillistä kestokykyä, hyviä hermoja ja paljon tietoutta. Näin asia onkin.”
(Lisa Andström, Tulli-lehden artikkeli, 1976)
Kaija Wischtukat kertoo värikkään Lisan vaiheista mainiossa kirjassaan Rouva laivameklari Lisa Andström (2007). ”Lisa osasi käsitellä kapteeneita. Monta kertaa kapteeni, joka tuli konttoriin erittäin vihaisena, lähti takaisin laivalleen hyvin hiljaisena ja tyytyväisenä. Jo puhetaidollaan ja puhemäärällään Lisa oli pistänyt heidät hiljaisiksi. Jotkut heistä eivät enää koskaan ’uskaltaneet’ tulla takaisin, mutta suurin osa oli sen jälkeen Lisan ikuisia ystäviä.”
Lisa Andström oli työuran ohella muutenkin aktiivinen. Hän toimi 20 vuotta Haminan Zonta-järjestössä. Lisa sairastui keuhkosyöpään ja menehtyi jo 53-vuotiaana. Zonta-järjestö perusti hänen muistokseen Lisa Andström -rahaston, joka myöntää edelleenkin stipendejä.
Laivameklarit viettävät tänä vuonna yhdistyksen toiminnan 100-vuotisjuhlavuotta ja sen tiimoilta julkaistaan meklareiden tarinoita vuosien varrelta.
- Lisa kirjoitti ylioppilaaksi vuonna 1948
- Me Naiset -lehti haastatteli Lisaa vuonna 1964
- Vuonna 1971 Dahlberg sai uudet toimitilat
- Rouva johtaja ja hänen alaisensa konttorilla
Kaikki uutiset