Suomen Laivameklarit ry, Finland Skeppsmäklare rf, Shipbrokers Finland on toimialajärjestö, johon kuuluu Suomessa toimivia laivanselvitys-, rahtaus- ja linjaliikenneyrityksiä. Yhdistyksen tavoite on edistää jäsenyritysten ja Suomen kauppamerenkulun toimintaedellytyksiä yhteistyössä kotimaisten ja kansainvälisten sidosryhmien kanssa.
Suomen Laivameklarit on perustettu vuonna 1920 ja siihen kuuluu tällä hetkellä lähes 40 yritystä. Jäsenyritysten välityksellä kulkevan rahdin osuus Suomen vientiin ja tuontiin liittyvistä merikuljetuksista on noin 70 %. Liiton jäsenyritykset työllistävät noin 2000 henkilöä ja niiden yhteenlaskettu liikevaihto oli 450 milj. euroa.
Suomen Laivameklarit ry kuuluu kansainväliseen alan kattojärjestöön Fonasbaan (The Federation of National Associations of Ship Brokers and Agents). Suomi on Fonasban perustajajäsen.
Mitä jäsenyritykset tekevät:
Laivanselvittäjä toimii varustamon, rahdin laivaajan ja/tai aluksen päällikön edustajana aluksen satamakäynnin yhteydessä. Laivanselvittäjän tehtävä on tehdä aluskäynnistä mahdollisimman sujuva ja tehokas.
Laivanselvittäjä tekee asiakkaalleen tarjouksen aluksen satamakäynnin hoitamisesta. Tarjous voi sisältää mm. väylämaksut, luotsausmaksut, lastinkäsittelyn, sataman kustannukset ja laivanselvittäjän palkkion. Tarjouksen perusteella laivanselvittäjä voi toimia joko varustamon tai aluksen edustajana tai laivaajan edustaja. Toimeksianto voi koskea yhtä satamakäyntiä tai pitempää aikaa.
Suomessa toimivia laivanselvityspalvelua tarjoavia yrityksiä ovat mm. C & C Port Agency, GAC Finland, M.Rauanheimo ja A. Jalander Oy sekä Hacklin Port Service.
Satamaoperaattorit tarjoavat Suomen satamissa ahtaus- ja terminaalipalveluja sekä muita tavarankäsittely- ja logistiikkapalveluja. Moni satamaoperaattori tarjoaa myös laivanselvityspalveluja.
Alan johtavia toimijoita ovat Steveco -konserni ja KWH Logistics -ryhmään kuuluva M. Rauanheimo, joilla molemmilla on palvelua useassa Suomen satamassa. Muita alan yrityksiä ovat mm. Finnsteve (Helsinki ja Turku), Hangö Stevedoring, Kemi Shipping, Herman Andersson (Oulu) ja Inkoo Shipping.
Kaikki nämä yritykset ovat Suomen Laivameklarit Ry:n jäseniä.
Linja-agentin tehtävänä on lastin hankkiminen oman varustamon tai linjan aluksille, tehdä lastivarauksia sekä hoitaa monia kuljetuksiin liittyviä käytännön toimintoja kuten dokumentointia ja jatkokuljetuksia maanteitse. Lisäksi linja-agentti laskuttaa ja perii rahtimaksut varustamon puolesta.
Linja-agentit ovat sopimussuhteessa edustamiinsa varustamoihin ja toimivat yleensä yksinoikeudella Itämeren alueella. Varustamon palvelujen myynti vaatii linja-agentilta kattavaa markkina-alueensa tuntemista ja kontaktiverkostoa niin vienti- ja tuonnin toimijoihin kuin myös huolitsijoihin.
Suuri osa linjaliikenteestä on konttiliikennettä. Sen asema merikuljetuksissa on viime vuosina koko ajan kasvanut. Suomessa toimivat oman tytäryhtiönsä kautta maailman suurimmat linjaliikennettä hoitavat konttivarustamot eli esim. Maersk, MSC, CMA CGM ja OOCL, jotka kaikki ovat Suomen Laivameklariliiton jäseniä. Osa jäsenyrityksistä edustaa sopimuskumppanina Suomessa tiettyä konttivarustamoa tai varustamoryhmää. Tällainen yritys on esim. Niklashipping.
Rahtimeklari pyrkii löytämään lastia laivoille tai laivoja lastille. Meklari pitää jatkuvasti yhteyttä laivanomistajien ja lastinantajien välillä. Meklari tiedottaa varustamojen uusista aluksista lastinantajille ja tulevista lasteista varustamoilla. Rahtimeklari voi toimeksiannosta mysö ostaa tai myydä aluksia.
Rahtimeklarin tavoitteena on löytää uusia laivatyyppejä ja näin ollen edullisempia ratkaisuja asiakkaille. Rahtimeklari auttaa lastinantajaa. Meklaria käyttämällä on lastien kilpailuttaminen helppoa, koska meklarin kautta saadaan tarjouksia suuri määrä kerralla liikkeelle. Meklarin käyttö on siis lastinantajan kannalta tehokkaampaa, kuin lastinantajan itse tekemä varustamoiden kilpailuttaminen.
Myös varustamon on helpompaa käyttää meklaria. Esimerkiksi paluulastia varten asiakkaat tarvitaan yleensä nopeasti, ja onkin tehokkaampaa antaa meklarin hoitaa varustamolle mahdolliset asiakkaat kuin itse lähteä etsimään lastia. Rahtimeklari auttaa molempia osapuolia sopimusneuvotteluissa ja toimii sovittelijana kiistatilanteissa. Meklarilla on myös paljon paikallistuntemusta sekä markkinatietoutta, jota varustamot ja lastinantajat voivat käyttää hyväkseen.
Esimerkkejä näistä yrityksistä ovat Finnshipping, Helsinki Chartering, Thunship, Suomi Shipping Services ja SAL Heavy-Lift. Yritykset tarjoavat kaikille kuljetuspalveluja tarvitseville laajaa merikuljetusten erityisosaamista.